Sain vihdoin kämpän, mutta se on korkealla, eikä hissiä. Ei sitte herunu kaupungilta halvempaa asuntoa. Perskuta. Mutta pääsenpähän pois täältä, eikä tarvitse enää tuntea itseään vahdittavan.

 Lapset ovat hirveitä. Ensimmäiset kuukaudet ne vain rassaavat hermoja. Ensimmäiset vuodet ne rassaavat, ressaavat, tarvitsevat kaikessa ja kaikki ovat ärtyisiä ja kiukkuisia. Seuraavat vuodet niitä pitäisi jaksaa ymmärtää, opettaa ja kasvattaa koulua varten, ja arvatkaa kaksi kertaa huvittaako niitä. Niin ja auta armias jos ensimmäisinä vuosina eivät saa tahtoaan läpi niin mikä huuto ja paru siitä tulee. Vittu. Kouluikäisenä ja siitä eteenpäin sen kanssa saakin tapella ihan tajuttomasti ja murrosiästä ei edes puhuta...saatikka teini-iästä. Miksi vitussa ihmiset haluaa lapsia? En tajua. En vaan tajua sitä. 

Ihmiset hankkii lapsia siinä vaiheessa kun elämästä loppuu sisältö. 

Olen heikko. Olen vahva. Olen surullinen. Olen melkein tyytyväinen. Olen huono. Olen osaava. Olen paniikissa. En ole paniikissa. Olen hirveä. Olen kiltti. Olen kamala. Olen mukava. Olen masentunut. Olen melkein normaali. Olen lääkityksellä. En ole itsetuhoinen. Olen ruma. Olen normaalin näköinen. Olen...

minä

Elämä on perseestä. Edes vuokra-asuntoa ei meinaa millään saada muualta kuin yksityisiltä, jolla ne ovat helvetin kalliita. Kaikki mahdolliset on koluttu läpi ja yritetty positiivisena ja yritetty itku kurkussa. Helvetti. Kaikista helpointa olisi hypätä katolta alas.

Aion vuodattaa tänne kaikkea mahdollista paskaa. En tule hehkuttamaan tänne yhtään asiaa, aion vain käyttää tätä kanavana pahan olon purkamiseen. En vastaa mahdollisiin kommentteihin tai vastauksiin, tai mihinkään. Aion vain valittaa, eli jos etsit järkevää blogia, mene pois.